Minä oon melkeen koko ikäni inhonnut kaikkea liikuntaa. Alle kouluikäsenä liikuin varmasti ihan keskivertolapsen lailla, mutta kouluun mennessä se muuttui. Tai ehkä vielä ensimmäiset vuodet liikuinkin, en käynyt missään liikuntaharrastuksissa, mutta leikin ulkona, pyöräilin ja juoksentelin. Kolmannella luokalla alkoi liikuntatunnit ja liikunnan ilo katosi. Meillä oli tosi tiukka liikunnanopettaja, jonka mielestä kaikkien olisi kai pitänyt olla taitavia liikunnassa. Hiihtotunneilla se hiihti perässä ja huusi hiihtämään nopeampaa. Ryhmäpelitunneilla se määräsi kapteenit, jotka sitten vuorotellen valitsivat oppilaita joukkueeseensa. Lienee turha sanoakaan, että olin aina viimeinen valittu. Olin alkuun ihan hyväkin esim. pesäpallossa, mutta kun olin pullukka, niin automaattisesti viimeinen. Vähitellen en jaksanut enää yrittääkään, kun siitä ei ollut mitään hyötyä. Koululiikunta tappoi minusta kyllä ihan kaiken liikunnanilon. Jo ala-asteella! Enkä varmasti ole ainoa. En tiedä miten asian saisi korjattua, ettei tämän päivän lapset joutuisi kokemaan samaa, mutta on mulla muutama idea. Nuo ryhmäpelien joukkueet pitäisi ainakin arpoa, tai opettajan määrätä. Mieluummin arpoa, opettajilla kun on niitä suosikkeja... Lisäksi tyttöjen ja poikien liikuntatuntien pitäisi vastata toisiaan, ei siis niin, että pojat pelaavat ulkona jääkiekkoa ja tytöt harjoittelevat telinevoimistelua. Tai ainakin seuraavalla viikolla roolien pitäisi olla toisinpäin. Aika monta kertaa olisin halunnut olla poikien tunnilla enkä siellä sisällä peilien edessä vetkuttamassa jotain aerobickiä.

Kesällä jouduin pitkällisten kipujen vuoksi selkäleikkaukseen. Toivuttuani olen aloittanut kuntosalilla käynnin, jottei selkä katkea uudestaan. Vähitellen siellä käynnistä ei ole tullut pakko, vaan mieluisa pako arjesta. Muutaman päivän tauon jälkeen huomaan jo kaipaavani salille, ei pelkästään sen oman ajan takia, vaan että pääsen liikkumaan! Enpä olis ihan äkkiä uskonut. Olen jo vähitellen harkinnut aloittavani uusiakin lajeja, kunhan aikataulut antais myöten. Mutta parasta on kuitenkin se, että olen päässyt koululiikunnan kirouksesta eroon!